West Ham ja sarjajohtaja Liverpool kohtasivat viime maanantaina Valioliiga-ottelussa. Pelillisesti tahmainen ottelu päättyi lukemiin 1-1.

Peli kuitenkin aiheutti jälkikäteen porua, sillä Liverpool-manageri Jürgen Klopp syytti päätuomari Kevin Friendiä puolueellisuudesta.

Kloppin mukaan tuomarilinja romahti, kun James Milner syötti paitsioasemasta Liverpoolin ainoan maalin.

– Kuulin, että maalimme oli paitsio, ja olen aika varma, että tuomarikin tiesi sen. Sen jälkeen 50-50-tilanteissa vapaapotku vihellettiin aina vastustajalle, saksalaismanageri valitteli.

”Asiasta ilmoitetaan poliisille”

Suurempi hässäkkä alkoi, kun West Hamin fani julkaisi kännykkävideon yleisöstä.

Videolta kuuluu, että yksi kotijoukkueen kannattajista hyökkää sanallisesti Liverpoolin tähtihyökkääjä Mohamed Salahin kimppuun.

Fanin sanat kohdistuvat egyptiläisen muslimitaustaan.

Katso video tapahtuneesta

West Ham suhtautui tilanteeseen jämäkästi. Seura ilmoitti, että sillä on nollatoleranssi kaikenlaiseen väkivaltaiseen tai loukkaavaan käytökseen.

– Kuka tahansa, joka on tehnyt rikoksen, hänen tietonsa annetaan poliisille ja häntä odottaa elinikäinen porttikielto Lontoon stadionille, seura julistaa.

Salahiin kohdistuvat huudot ovat erityisen vastenmielisiä siksi, että hänen työtään Englannissa on kiitelty. Viime kauden paras pelaaja on saanut esimeriksi Liverpoolin pormestarilta ylistystä työstään islamofobian kitkemiseksi.

Kaksi ottelua suljetuin ovin

Rasismi on jalkapallossa valitettavan yleinen ongelma. Mediasta saa säännöllisesti lukea tapauksista, jossa fanit ovat huudelleet julmuuksia.

UEFA päätti hiljattain, että Chelsea joutuu pelaamaan seuraavan Eurooppa-liiga-ottelunsa osittain tyhjälle katsomolle. Rangaistus johtui siitä, että Chelsea-fanit olivat huutaneet rasistisesti ottelussa unkarilaista Vidiä vastaan.

Viime vuoden lopulla rangaistuksen sai puolestaan italialainen Inter Milan, joka joutuu pelaamaan kaksi ottelua suljetuin ovin. Joukkueen fanit haukkuivat Napolin puolustajaa Kalidou Koulibalya apinaksi useaan otteeseen Serie A -ottelussa.

Surullisen tapauksesta tekee se, että niin Napolin joukkue kuin kenttäkuuluttaja pyysivät useaan otteeseen huutojen lopettamista. Erotuomari ei kuitenkaan suostunut keskeyttämään ottelua.

Napolin mestarivalmentaja Carlo Ancelotti ilmoittikin, että jatkossa joukkue ei enää kuuntele rasistisia huutoja.

– Seuraavalla kerralla lopetamme pelin kesken ja lähdemme kentältä, Ancelotti jyrähti.