Vastikään Android- ja iPhone-puhelimille julkaistu laajennetun todellisuuden Pokémon Go -peli on saanut nettikansan sekoamaan. Yhdysvalloissa peli löytyi pian julkaisunsa jälkeen useammasta Android-puhelimesta kuin supersuosittu deittisovellus Tinder.

Pokémon GO -peli on jättihitti, vaikka se on julkaistu virallisesti vasta Yhdysvalloissa, Australiassa ja Uudessa-Seelannissa. Yli 150 maata odottavat vielä vuoroaan. Euroopassa odotetaan kuin tulisilla hiilillä, että virallinen julkaisu tulisi eurooppalaispelaajien ulottuville.

Pelin suosio yllätti kaikki, ja valtavasta pelaajamäärästä johtuen pelin taustapalvelimet ovat olleet liian kovilla. Siksi pelin laajempaa kansainvälistä julkaisua on päätetty lykätä. Tämä ei tietysti ole estänyt pelaajia imuroimasta pelitiedostoa muilla keinoin. Myös Suomessa otuksia on jo jahdattu täyttä häkää.

Pokémon GOn on toteuttanut Niantic Labs yhdessä Nintendon ja The Pokémon Companyn kanssa. Pelin juju on siinä, että pokémonit piileskelevät kunkin pelaajan kotikonnuilla. Pelaajan on siis poistuttava kotoaan etsimään otuksia. Peli hyödyntää tässä paikkatietoja ja mobiililaitteen kameraa. Pokémonit ilmestyvät puhelimen kameran kuvaamaan kuvaan kuin mihin tahansa maisemaan. Otus on napattava poke-palloon viskaamalla ansa oikealla hetkellä kohti villiä pokémonia.

pokemon-peli-on-jattihitti-euroopassa-odotetaan-kuin-tulisilla-hiililla-4

Peli siis pakottaa harrastamaan liikuntaa. Peli myös laskee pelaajan askeleita ja niitä käytetään mm. pokémonien hautomiseen. Lisäksi maastoon ilmestyy poke-pisteitä ja poke-saleja, joilla pokémoneillaan voi otella toisia pelaajia vastaan. Jokainen pelaaja kuuluu jonkinväriseen joukkueeseen, ja omalle värille yritetään vallata mahdollisimman paljon saleja. Näin kilpaillaan oman kotikaupungin Pokémon-herruudesta.

Pelaaminenko muka tylsää?

Lähteet:
www.pokemongo.com
Pokémon GO Suomi