Kaljakellunta on uusimaalainen avoin kesätapahtuma, joka näki päivänvalon vuonna 1997. Kaljakellunnan aikana paikalle ilmestyneet osallistujat kelluvat erinäisillä viritelmillä pitkin Keravanjokea tai Vantaanjokea, sillä reitti vaihtelee hieman vuosittain.

Kaljakellunnalla ei ole virallista järjestäjää, mutta se on vetänyt vuosi vuodelta enemmän väkeä. Viime vuosina osallistujamäärä on mitattu tuhansissa.

Mistä hommassa on oikein kyse? Tässä kaljakellunta pähkinänkuoressa:

1. Sitä varten tarvitaan jonkinlainen kelluntaväline…

2. Ja mela, sillä virtauksen varaan on turha luottaa…

3. Jos mela unohtui, onneksi jokaisella on jonkinnäköiset käpälät ja räpylät. Tee se itse -ihminen ehkä rakentaa melan tyhjistä kaljatölkeistä.

4. Tapahtuman nimikin sen jo sanoo, että tarkoitus on laittaa kaljaa koneeseen.

5. Muista siis ottaa omat juomat mukaan.

6. Rento meininki ja hyvä mieli ovat kaiken A ja O.

7. Toiveissa on tietysti hyvä kesäkeli…

8. Mutta koska Suomen kesä yllättää aina, on syytä varautua mihin vain. Sitä sanotaan sisuksi.

9. Että mitäkö koko päivä tehdään? Kellutaan, juodaan kaljaa…

10. Ja pidetään hauskaa. Kesä on kuitenkin vain kerran vuodessa.

Tältä homma näytti vuonna 2015: