Kauneudelle ei ole tarpeen määritellä kriteerejä ja ihanteita, kauneus asuu meissä kaikissa.

American Eagle lopetti vuonna 2014 Aerie-alusvaatemerkin kuvien muokkaamisen. Kuvissa nähdään kaikenkokoisia naisia, aitoina ja luonnollisina. Brändi kehittää positiivista kehonkuva-sanomaa kaiken aikaa uusien kampanjoidensa myötä.

Miten Aerie yllättää tällä kertaa?

Viimeisimmässä nähdään malleina naiset, jotka kärsivät kroonisista sairauksista. Toinen käyttää avannepussia ja diabetesta sairastava kantaa mukanaan insuliinipumppua. Molempien rohkeus on kunnioitettavaa ja hieno esimerkki meille muille.


Kuva: American Eagle

Aiemmista kampanjoista mainittakoon vaikkapa aknearvistaan sekä venytysjuovistaan epävarma parikymppinen nuori nainen.

Mainokset ovat huikean kannustavia ja inspiroivia, kiitokset sanat kaikuvat Aerielle. Vastaavankaltaisten mainoskuvien soisi lisääntyvän eri brändien keskuudessa.

Jokaisen tulisi kokea oma keho hyväksymisen arvoisena ja tuntea kauneutta itsessään.

Lähde:
Today